Letra de Raunioilla

Kuun vielí¤ varttuessa
kulki kuiskaus pí¤í¤llí¤ veen kaukaa.
aallot levotonna lí¶iví¤t
vasten sateen pieksemí¤í¤ rantaa.
Kauan hiljaisia lienneet
salot alla pohjoisen taivaan.
vain yksiní¤inen vire tuulen soi.
Keihí¤s karhunkaatajan
maassa saaliin vierellí¤ vartoi
vaiti suurta laivaa saapuvaa.
Ei kukaan tiennyt ní¤hdí¤ sarastukseen
ja pí¤iví¤ laski taas.
Kuulkaa huuto korppien halki taivaiden,
ní¤in saapuu tuho jumalten
maailmaamme.
On tullut se aika jolloin auringon pyí¶rí¤
veren vuodatuksesta katkeaa.
Liput kauniit liehuen
airut rantakivelle astuu.
he miekoin tervehtiví¤t,
vapaudesta puhua saavat.
Loimet vieraat yllí¤nsí¤
puiseen ristiin veriveli tarttuu.
hí¤n suden mahdin mielii taltuttaa.
Keihí¤s karhunkaatajan
vastaan kí¤rmeekieltí¤ nyt nousee
ja iskee lí¤pi kurjan sydí¤men.
Vaan eiví¤t sankarit ení¤í¤ nouse
raunioille ja laulumme nyt tuuli vie.
Kuulkaa suru metsien halki aikojen,
on pyhí¤t kivet kaadettu ja kansa voipunut.
Valtaa kuoleman sylistí¤
uhmaa terí¤s ví¤lkkyen.
tuoni kí¤sissí¤ jumalten,
maine miehen ikuinen.
Jo syttyví¤t nuo soihdut, ne ruumiit
kí¤rventí¤ví¤t ja syyttí¶mien
sielut tuomitaan.
kuinka riistí¤ví¤t he jumalat nyt
viereltí¤mme, vaikenevat tuhannet
edessí¤ murhaajan.
Kirveenkuva rinnalla
karhun lailla taistellen,
ukon voima sydí¤messí¤
vielí¤ kaatuu viimeinen.